Musiikkiopisto Juvenalia ja Helsingin yliopiston Musiikkitieteen studio esittävät:
Masiinat ja musikantit
osa 2

Sellosalissa perjantaina 28.10.2005 kello 19.
Vapaa pääsy, ohjelma 2 euroa.

Dimi-A-soittimen ohjauspaneeli

Ohjelma

Matti Sunell: Arthroscopia glenohumeralis

Kaija Saariaho: L'aconisme de L'aile

Kai Lassfolk: Allemande 2005

Jari Suominen: o)) ) o )O ) O

Pauli Laine: Spray

Matti Sunell: Huuto-papan junamatka

Bottle Consort: The final countup

Sellosalin tekniikka:

Matti Sunell: Arthroscopia glenohumeralis

Syyskuun 14. päivänä 1996 olin käynyt ostamassa ensimmäiset kiipeilytossuni, ja tohkeissani riensin Taivaskalliolle harjoittelemaan. Kiipeilytoveria minulla ei tuona päivänä ollut, joten päätin boulderoida eli liikkua niin matalalla, ettei käy huonosti, jos sattuu putoamaan.

Ja tietenkin otteeni kalliosta irtosi, kun tarpeeksi vaikeasta kohdasta yritin. Ei silti hätää, maahan oli alle metri. Tavoitin vasemmalla kädellä tukea kuusen rungosta, etten suistuisi päistikkaa alas. Vähän töksähti, ja olkapäähän sattui hirveästi. Pompin kivusta hetkisen ja totesin, ettei tällä kädellä enää tänään kiipeillä. Aloin pyöräillä kotiin. Matkalla päätin kuitenkin poiketa tapaturma-asemalle. Saattoihan kädessä olla muutakin kuin lihasvenähdys. Odotushuoneen penkillä istuessani totesin, että taitaa olla olkanivel pois paikoiltaan.

Sittemmin olkapää meni sijoiltaan useammankin kerran, muun muassa Lakselvtindin rinteessä, Linnanmäen Vekkulassa ja omassa sängyssä nukkuessa. Sitä yritettiin korjatakin, mutta löysäksi se oli tullut.

Joulukuun 17. päivänä 1999 marssin sitten Malmin sairaalan kirurgiselle osastolle, jossa lääkäri Timo Suutarinen iloisine työryhmineen pani olkapään ojennukseen.

Kappaleen äänimateriaali esitellään ensimmäisten 2,84 sekunnin aikana. Loput viisi minuuttia materiaalia kehitellään. Miksi ”turkka”? Siinä on täsmällinen aluke, kaksi venytyskelpoista vokaalia, mukavaa tärinää, toisessakin tavussa jämäkkä isku, joka myös kahisee kuin sora, kun se jauhetaan rakeiksi. Huudahduksen keksi Iiro Ollila erikoisäänten äänityssessiossa Freda 25:n viemäristudiossa noin vuosikymmen sitten. Kiitos siitä Iirolle. Minua tuo huudahdus on jaksanut vaivata ja huvittaa vuosia, ja osannen sen nykyään paremmin kuin alkuperäinen huutaja.

Kaija Saariaho: L'aconisme de L'aile

L'aconisme de L'aile (Siiven alakulo) on Saariahon varhainen sooloteos huilulle. Se on päivätty Pariisissa 25.3.1982. Teoksesta on jo löydettävissä monet säveltäjän huilumusiikissa käyttämät tyylikeinot: runon ja musiikin yhdistäminen, puhuminen ja kuiskaaminen huiluun soiton aikana, huilun erilaiset soittotavat, kuten läppien kolistelu sormilla, suhinaäänen käyttö sekä erilaiset puhallustavat. Näitä kaikkia soittotapoja Saariaho käyttää perinteisen soittotekniikan ja äänenmuodostuksen rinnalla. Soittotapoja vaihdellaan joustavasti, ja niistä koostuu teoksen intiimi sävelkieli.

Teoksen lähtökohtana on S.-J. Persen runo, joka kuvaa sielun liikkeitä kuolemattomuuden kehän ympärillä. Nyt kuultavaan versioon on säveltäjä Camilla Hoitengan avustamana lisännyt elektroniikkaosuuden. Elektroniikkaosuudessa käytetään äänenmuunteluun harmonisoijaa ja digitaalista kaikua.

Hellevi Lassfolk

Hellevi Lassfolk on toiminut huilunsoiton opettajana Musiikkiopisto Juvenaliassa vuodesta 1985 lähtien ja huilunsoiton lehtorina vuodesta 2002 lähtien. Hän on suorittanut huilunsoiton jatkotutkinnon Helsingin Konservatoriossa sekä filosofian maisterin tutkinnon Helsingin Yliopistossa. Opetustoimen ohella hän esiintyy säännöllisesti ja hänen ohjelmistonsa ulottuu barokkimusiikista aina nykymusiikkiin asti.

Kai Lassfolk: Allemande 2005

Allemande on "saksalaiseen", ankaran sarjalliseen tyyliin tehty tietokonesynteesikappale. Allemande esitettiin ensimmäistä kertaa sisäänheittokappaleena Masiinat ja musikantit -konsertissa vuonna 2004. Tätä konserttia varten teos on muokattu konserttikappaleeksi tai paremmin eräänlaiseksi välisoitoksi.

Allemande on laskennallisen automaatin tuottama prosessi, jossa kaikki musiikilliset parametrit (esimerkiksi sävelten korkeudet, äänen väri ja sijoittelu tilaan) on tuotettu sarjallisesti eli riveillä ja niiden muunnoksilla. Kappale on neliääninen (sopraano, altto, tenori ja basso). Äänet soivat päällekkäin tai lomittain lukuunottamatta kappaleen keskellä olevaa lyhyttä soolojaksoa. Sävelet hajautuvat monikanavaisen äänentoistojärjestelmän kautta ympäri kuuntelutilaa, joten kappaleen melodiset hahmot muodostuvat hieman erilaisiksi eri puolilla konserttisalia.

Allemanden partituuri on tuotettu musiikkitieteen studiossa kehitetyllä Helsinki Music Tools -tietokoneohjelmalla, josta se on syötetty Csound-synteesiohjelmalle äänisynteesiä varten.

Kai Lassfolk on opiskellut pianonsoittoa Helsingin konservatoriossa sekä musiikkitiedettä ja tietojenkäsittelytiedettä Helsingin yliopistossa. Hän väitteli filosofian tohtoriksi musiikkitieteestä vuonna 2004 aiheenaan tietokonepohjainen musiikkinotaatio. Lassfolk on työskennellyt vuodesta 1985 Helsingin yliopiston musiikkitieteen elektronimusiikkistudiossa. Hän on luennoinut Helsingin yliopistossa erikoisaloinaan tietokoneavusteinen musiikintutkimus sekä elektroni- ja tietokonemusiikki. Kaija Saariahon elektroniikkapohjaisia sävellyksiä Kai Lassfolk on esittänyt yhdessä Anu Komsin, Hellevi Lassfolkin, Taina Riikosen ja Kaija Saariahon kanssa.

Jari Suominen: o)) ) o )O ) O

Shogun Kunitoki -kokoonpanossa vaikuttavan Jari Suomisen sooloesitys rakentuu elektroniikalla suoritetun improvisaation varaan. Tavoitteena ei ole ensisijaisesti luoda mitään erityisen kokeellista, vaan yksinkertaisesti lähestyä menneiden vuosikymmenten elektronisen musiikin estetiikkaa sen omilla välineillä. Kuten emoyhtyeensä konsertit, myös tämän esityksen oleellisena rakenneosana ovat minimalistiset kaitafilmiluupit, joita säestetään elektronisilla laitteilla. Tuotettava äänimateriaali saattaa olla mitä tahansa äärimmäisestä melusta tai hälystä naivistiseen säveltapailuun.

Kaitafilmiluupit ovat Timo Klaavon ja Jari Suomisen toteuttamia.

Pauli Laine: Spray

Spray on tehty noin vuonna 1995 Sibelius-Akatemian tietokonemusiikkistudiossa, joka oli silloin nimeltään SACMUS. Nimi tarkoittaa pärskettä ja minulle kappale herättää mielikuvia pienestä veneestä jota soudetaan suurilla turkooseilla aalloilla. Lopun seesteiset arpeggiot ovat tästä näkökulmasta saaressa oleva jyrkkien kasvittomien kallioiden suojaama laguuni, jossa vene lipuu. Sävellyksen keskivaiheilla on kyse jostain aivan muusta – tilan vaihdokset mereltä kuivaan ”studiopöytään”, toistuvat kummalliset motiivit ja eräänlainen massojen kamppailu pehmeämpien ja raaempien äänielementtien välillä – ovat kenties enemmänkin sävellysesteettistä akrobatiaa struktuuriorientoituneen ja romanttisen tyylin välillä.

Teknisesti Spray on toteutettu muistikuvieni mukaan ”soittamalla studiota”, eli käyttämällä ja säätämällä studion laitteistoa tosiajassa. Nauhurina on käytetty Alesis ADAT 8-raitanauhuria ja äänenprosessointilaitteina ainakin GRM-tools-ohjelmistoa ja Ultra-Harmonizer-laitetta. Max-ohjelmointikielellä ohjelmoimani algoritmi tuottanut MIDI-materiaalia. Lisäksi useita syntetisaattoreita on soitettu livenä.

Olen työskennellyt elektronimusiikin parissa vuodesta 1981 lähtien, jolloin aloitin opinnot Helsingin yliopiston Musiikkitieteen laitoksella. Elektronimusiikki ja tietokonemusiikki on ihmeellisen innostavaa ja se on vienyt minua mm. tutkijaksi (Suomen Akatemia, Nokia Research Center, Helsingin yliopisto) ja säveltäjäksi. Olen myös tehnyt algoritmista sävellystä, säveltäviä koneita, joiden avulla olen pyrkinyt ymmärtämään, mistä musiikki oikein muotoutuu (http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/hum/taite/vk/laine/).

Matti Sunell: Huuto-papan junamatka

Huuto-pappa, Matti Sunell (1815-1897), lähti katsomaan Tampereen ja Vaasan välistä rautatietä sen valmistuttua 1883. Radalla vetivät vaunuja pienet Saksasta tilatut C5-veturit. Nyt kuultava kappale kuitenkin heittäytyy anakronistiseksi: tässä rumpalin kanssa esiintyy kotimainen Ukko-Pekka (Hr1) numero 1021, joka rakennettiin 1957, sarjansa viimeisenä.

Hr1-vetureita rakennettiin vuosina 1937–1957 22 kappaletta. Vuosina 1949–1963 tämä veturisarja oli tärkein pikajunien vetäjä. Viimeiset säännölliset Ukko-Pekkojen vetämät junat ajettiin Tampereen ja Riihimäen välillä toukokuun lopussa vuonna 1970 vetureilla 1002 ja 1010. Väliaikaisesti Hr1-vetureita käytettiin vielä keväällä 1974 välillä Seinäjoki–Vaasa. Nykyisin ajokuntoisia Pekkoja on kaksi, numerot 1009 ja 1021. Tämän kappaleen veturiosuudet äänitin Hyvinkäällä Rautatiemuseopäivänä 14.8.2005.

Olen säveltänyt kamari-, kuoro- ja tietokonemusiikkia (sävellystuotantooni voi tutustua vepissä osoitteessa http://sunell.fi/musiikki/). Soitan lyömäsoittimia orkesteri- ja kamarimuusikkona. A-tutkinnon tein Helsingin Konservatoriossa. Viralliseksi työkseni opetan lyömäsoittimien soittoa, Juvenalian lisäksi Helsingin Konservatoriossa ja Hyvinkään musiikkiopistossa. Opetan Juvenaliassa myös musiikkiteknologiaa.

Bottle Consort: The final countup

Bottle Consort:

Teoksessa elektroakustisen pullon rytminen tekstuuri yhtyy balkanilaiseen lauluun. Kappaleessa käydään läpi tahtilajit 2/8 – 8/8. Projisointi viimeistelee teoksen.

Bottle Consort on elektroakustisen pullon ympärille muodostunut projektiluontoinen musiikkiseikkailu. Projektin ytimessä makaavat kieli poskessa Penttinen, Prättälä ja Ojanen. Vierailevat taiteilijat värittävät seosta omaleimaisin äänin ja kuvin.

Lyhyt johdatus elektroakustisen musiikin vaiheisiin

Elektroakustisen musiikin voidaan katsoa syntyneen 1940-luvulla Pariisissa, jossa teknikko ja säveltäjä Pierre Schaeffer perusti Ranskan radion tiloihin alan ensimmäisen studion. Schaefferin teosten äänimateriaalina oli akustinen äänimateriaali, jota äänitettiin muun muassa erilaisista koneista, luonnon äänistä ja soittimien äänistä. Tätä musiikkia alettiin kutsua konkreettiseksi musiikiksi.

1950-luvulla perustettiin useita studioita, joista merkittävimpänä voidaan pitää Länsi-Saksan radion studiota Kölnissä. Studion johtajana toimi sarjallisen musiikin voimakas puolestapuhuja Herbert Eimert. Studiossa työskentelivät muun muassa Pierre Boulez, György Ligeti ja Karlheinz Stockhausen. Kölnin studiossa suosittiin "puhtaan" synteettisen äänen käyttöä, jonka katsottiin palvelevan sarjallisen musiikin estetiikkaa.

1950- ja 1960-luvulla elektroakustinen musiikki levisi Euroopasta muille mantereille. Merkittäviä keskuksia syntyi muun muassa Japaniin ja Yhdysvaltoihin. Suomen ensimmäinen studio perustettiin Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitokselle vuonna 1962. Musiikkitieteen studion varhaisvaiheita leimasivat erilaiset musiikilliset kokeilut ja studion perustajan Erkki Kurenniemen kehittämät sähkösoittimet, muun muassa sarja digitaalisia DIMI-laitteita.

1970-luvulla tietokoneet alkoivat yleistyä elektroakustisen musiikin studioissa. Silloin perustettiin muun muassa Pariisin IRCAM-tutkimuskeskus, jonka johtajaksi nimitettiin Pierre Boulez. Boulezin johtoajatuksena oli kehittää tietokoneen käytettävyyttä konserttitilanteessa esimerkiksi yhdessä akustisten soittimien kanssa. Monet IRCAMissa ja muissa tutkimuslaitoksissa alun perin isoille ja kalliille tietokonelaitteistoille kehitetyt ohjelmat ovat nykyisin tavallisen mikrotietokoneen käyttäjien saatavissa.

Elektroakustisella musiikilla on ollut yhteyksiä, paitsi länsimaisen taidemusiikin perinteeseen, myös muun muassa kokeelliseen multimediataiteeseen ja populaarimusiikkiin. Jälkimmäisessä keskeisinä yhdistävinä tekijöinä ovat syntetisaattorien käyttö sekä monien muusikoiden ja säveltäjien toimiminen molemmilla alueilla.

Kai Lassfolk

Helsingin yliopiston elektronimusiikkistudio

Helsingin yliopiston elektronimusiikkistudio on ollut avainasemassa suomalaisen elektronisen musiikin historiassa. Vuonna 1962 perustetussa studiossa syntyivät Erkki Kurenniemen soittimet ja monet ensimmäiset elektronimusiikkisävellykset. Nyt se on Pohjoismaiden vanhin yhä käytössä oleva elektroakustisen musiikin studio.

1980-luvun puolivälistä studion toiminta on painottunut yhä enemmän tutkimukseen ja opetukseen. 1990-luvulla studion opetuksen ympärille perustettiin tietokoneavusteisen musiikintutkimuksen linja, jota voi opiskella yleisen musiikkitieteen ja etnomusikologian ohella. Elektronimusiikin säveltäminen ja toteuttaminen on edelleen olennainen osa studion toimintaa.

Kai Lassfolk

Musiikkiopisto Juvenalian musiikkiteknologian opetus

Juvenaliassa aloitettiin elokuussa 2003 musiikkiteknologian opetus. Tavoitteena on antaa kurssin osanottajille perustiedot ja -taidot tietokoneen musiikkikäytössä: nuotinkirjoittamisessa ja äänittämisessä. Kiinnostuneet saavat ohjausta myös elektroni- ja tietokonemusiikin säveltämisessä.

Matti Sunell


Tätä dokumenttia on muutettu viimeksi 2005-10-31.
Konserttisivu
Matti Sunellin pääsivu